Liikkuminen on tärkeää, ja tanssiessa ei edes huomaa harrastavansa liikuntaa.
Tanssi kohottaa mielialaa, ja ryhmässä tanssiminen on kivaa!

Liikunta on tärkeää myös pienten lasten äideille. Se lisää jaksamista ja loitontaa masennusta. Jotta äitien ei tarvitsisi olla erossa lapsistaan, olen kehitellyt äiti-lapsitanssin eli kantoliinatanssin, jossa vauvat keinuvat tanssin tahtiin äitiensä syleissä, kantoliinoissa.

Tanssin liikkeet pohjautuvat itämaiseen tanssiin eli vatsatanssiin, ja ne kuntouttavat samalla äidin lantionpohjanlihaksia, parantavat ryhtiä ja rangan liikkuvuutta ja notkeutta. Välillä saatetaan kokeilla vähän muitakin tanssityylejä ja rytmejä, mutta itämaisesta on hyvä aloittaa heti synnytyksen jälkeen.

Yhdessä toisten äitien kanssa tanssiminen tuo myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Tanssitunneilla onkin solmittu useita ystävyyssuhteita.

Paras aika aloittaa tanssiminen on n. 1-8kk synnytyksestä (kunnes äiti ja vauva jaksavat). Toki isommankin kanssa voi tulla mukaan, tällöin isompi lapsi voi olla liinassa tai lattialla ja tanssia mukana oman kiinnostuksen mukaan tai leikkiä omia leikkejään äidin tanssiessa.

Tanssiryhmät kokoonuvat Napapiirin tiloissa Sammonkatu 10, Tampere

Uusien ryhmien alkamista voi tiedustella Tiialta puh:040-7548861 tai sähköpostitse tiia@huhtikuu.net. Katso myös www.lapsiperhe.net/napapiiri.